Kuvaus
Biomedin kotimaiset porotuotteet – Maailman puhtainta ravintoa suomen lapista
Saatavilla nyt upeissa lahjapakkauksissa!
Katso myös Aarteita pohjolan porosta -lahjapaketti >>
Poron luuliemi -lahjapakkaus
Perinteinen palkintojakin keräillyt poron luuliemijauhe sekä se lämpimästi maustettu versio yhdessä kätevässä paketissa!
Tutustu myös isompaan lahjapakkaukseen tästä >>
Suomea pidetään maailman puhtaimpiin kuuluvana maana. Erityisesti Suomen Lappia maailman puhtaimpana ilmanlaadultaan. Jäkälää syövät puolivillit porot kuuluvat lapin maisemaan. Jäkälän lisäksi poro syö heiniä, saroja ja ruohoja sekä syksyllä sieniä. Voidaan siis sanoa, että porojen ruokavalio on melkoista superruokaa. Myös ihminen hyötyy poron terveellisestä ruokavaliosta.
Nykypäivänä syömme eläinkunnan tuotteita hyvin yksipuolisesti, käytettävistä eläimistä syödään pääasiassa pelkkä luustolihas. Hyödynnettäviä osia on kuitenkin valtavasti enemmän. Esimerkiksi luiden ja sisäelinten hyödyntäminen on paitsi ympäristöystävällistä, tuotantotehokasta, myös terveydelle edullista.
Raaka-aineiden, tulee sen olla laadukasta ja parasta mahdollista, eläimistä jotka saavat elää vapaina puhtaassa ympäristössä. Siksipä suomalaiset porotuotteet ihastuttavat eri puolilla maailmaa.
Pohjola-sarjassa tiivistyy terveellisyys ja ekologisuus.
Lahjapakkaus sisältää seuraavat tuotteet:
LUULIEMI – Terveysjuomaksi ja mausteeksi
Suomalainen poron luuliemi on saavuttanut hurjan suosion sekä helppokäyttöisyydellä että monipuolisilla vaikutuksilla.
Biomedin Luuliemi valittiinkin yleisöäänestyksellä vuoden terveystuotteeksi 2020. Uusin Luuliemi tulokas on kurkumiinilla, inkiväärillä ja chilillä sekä ripauksella Guerande merisuolaa terästetty ravinnepommi, joka taipuu herkulliseksi valmiiksi juomaksi tai vaikkapa mausteeksi ruokaresepteihin.
Ekologinen luuliemi
Nykypäivänä ravinnoksi käytettävistä eläimistä syödään pääasiassa pelkkä luustolihas. Hyödynnettäviä osia on kuitenkin valtavasti enemmän. Esimerkiksi luiden hyödyntäminen on paitsi ympäristöystävällistä, tuotantotehokasta, myös terveydelle edullista. Luuliemessä raaka-aineella on iso merkitys. Luun tulee olla laadukas ja paras mahdollinen, eläimistä, joita ei lääkitä vahvoilla antibiooteilla tai muilla lääkkeillä. Tähän tarkoitukseen ihanteellisin on mahdollisimman villin eläimen, eli riistan tai poron luu. Siksipä suomalainen poron luuliemi ihastuttaa eri puolilla maailmaa.
Miksi käyttää luulientä?
Luuliemen sisältää luontaisesti gelatiinia ja kollageenia. Luuliemessä on lisäksi monista nivelten ravintolisistä tuttuja kondroitiinisulfaattia ja glukosamiinia, sekä paljon aminohappoja ja mineraaleja. Maustamaton Luuliemijauhe sisältää ainoastaan poron luista ja luuytimestä pitkään ja lempeästi haudutettua luulientä joka pakastekuivataan, jotta ravinteet säilyisivät mahdollisimman hyvin.
Maustettu luuliemi vie kielen mennessään
Kurkuma, inkivääri ja chili on terveyttä uhkuva maustekolmikko jotka luuliemeen yhdistettynä sopivat sekä lämpimäksi juomaksi kylmeneviin päiviin tai lisäämään ruoan ravintoarvoa sekä terveellisyyttä.
Helppo käyttää, menee rasvakahvissa hyvin
Kätevä käyttää