Biomed Oy
Biomed Facebook Biomed Instagram
  • English
  • Tuotealueet ×

    Luuliemi on luonnollinen superjuoma, jonka käyttöhistoria yltää yli 2 500 vuoden päähän. Kyseessä on ikivanha ravintolisä, jonka ajatuksena alunperin oli hyödyntää koko eläin, ei vain lihaa luiden ympäriltä. Sen aikaiset ihmiset huomasivat, että luuta oli kuitenkin vaikea pureskella. Kuin sattumalta keksittiin keino lämmittää luita vedessä heittämällä sekaan kuumia kiviä. Niin luita alettiin hauduttaa pitkään ja lempeästi, saaden talteen myös luiden sekä luuytimien arvokkaat ravinteet.

    Nopeasti liemellä huomattiin olevan vaikutuksia myös terveyteen. Näin ylijäämästä muodostui kallisarvoinen raaka-aine, jolla on sittemmin havaittu olevan monia positiivisia vaikutuksia myös nykypäivän tutkimuksisten mukaan.

    Lataa luuliemi-opas ilmaiseksi täyttämällä tietosi oheiseen lomakkeeseen. Saat oppaasta tietoa luuliemen terveysvaikutuksista, sen sisältämistä ravinteista ja ohjeet kuinka voit valmistaa sitä myös itse kotona. Poimi talteen myös 12 erilaista reseptivinkkiä!

    KERRO MYÖS KAVEREILLESI – JAA SIVUA ILMAN RAJOITUKSIA!

    Toivomme, että jaat tämän huippuasiantuntijoiden tekemän oppaan myös somessa, jotta kavereillasikin on mahdollisuus saada eväitä terveempään elämään ilmaiseksi.

    Täytä lomake ja lataa opas

    Oppaan tilaamalla liityt myös uutiskirjelistallemme. Uutiskirjeen tilaajana saat tiedon kaikista eduista, tulevista luennoista ja tapahtumista sekä mielenkiintoista lukemista terveyteen ja hyvinvointiin liittyen.

    Voit lopettaa uutiskirjeen tilauksen milloin tahansa.

    Lue tietosuojaseloste
    0
      0
      Ostoskori
      Ostoskori on tyhjäOstoksille >>
        Laske toimituskulut
        Päivitä kuponki